Okkultismia vai Esoterismia?

Tässä lyhyessä tekstissä pyrin itse valottamaan asiaa omasta näkökulmastani käsin. Oma tarkoitukseni on pysytellä sanojen ja termien alkuperäisessä merkityksessä, ja myönnän saaneeni tähän vaikutteita traditionaalisen koulukunnan edustajilta.¹ Usealle ihmiselle tämä pohdinta saattaa vaikuttaa pelkältä semantiikalta, mutta pyrin tässä tekstissä osoittamaan ettei näin ole.

Termejä esoterismi ja okkultismi käytetään nykypäivänä käytännössä samaa tarkoittavina asioina, vaikka asia ei näin ole. Itse näen asian niin, että okkultismi kattokäsitteenä on virheellinen ja modernin aikakauden tuotos, sillä termi on suhteellisesti ottaen varsin nuori; sen lanseerasi käyttöönsä 1800 -luvun loppupuolella ranskalainen Eliphas Lévi, josta sen nappasi käyttöönsä H. P. Blavatsky ja teosofinen seura. Toki jo Henry Cornelius Agrippa käytti teoksessaan termiä ‘occult philosophy’, eikä esim. teosofia terminä tarkoita, että asialla olisi varsinaisesti mitään yhteyttä moderniin teosofiseen liikkeeseen; teosofiaa oli olemassa jo ennen ajanlaskun alkua ja termi merkitsee itsessään ainoastaan Jumalviisautta ts. perinteisiä viisausoppeja ja -tieteitä.

1900 -luvulle tultaessa erilaiset henkiset liikkeet ottivat termin okkultismi käyttöönsä, ja vuosisadan loppupuolelle tultaessa termi olikin jo yleisesti hyväksytty kuvastamaan kaikkea mahdollista. Termi okkultismi tulee sanasta occult, joka merkitsee salattua. Niinpä näin suomalaittain olisikin ehkä paikallaan puhua pikemminkin salatieteestä, mikä ei kuitenkaan taas välttämättä merkitse ”salaisia tieteitä” eli esimerkiksi geomantiaa tai jotain muuta vastaavaa salatieteen yksittäistä, erityistä käytännön haaraa. Termi salatiede särähtää varmastikin monelle korvaan, sillä siitä tulee helposti mielikuva jostain sellaisesta salaisesta toiminnasta, joka ei kestä päivänvaloa, vaikka kyse onkin ainoastaan siitä, että salatiede on ominaisluonteeltaan ”salattua”; sen olemuksen voi löytää vain elävässä elämässä siten, että ihminen tulee huomaamaan todellisuudella ja olemassaololla olevan ikään kuin verhottu luonne, jonka taakse ihmisellä on kovan työn ansiosta mahdollisuus kurkistaa – kolkuttavalle avataan.

René Guénon tähdensi, että ennen kuin ihminen voi kutsua itseään esoteristiksi tai että hänen edes kannattaisi pyrkiä esoteristiksi, on hänen täytettävä kaikki mahdolliset eksoteeriset velvoitteensa, siitä syystä, että temppeli rakennetaan perustuksista lähtien ja noustessa kohti temppelin harjaa tuo perustus ei tietenkään häviä vaan pysyy olennaisena ja tärkeänä osana rakennelmaa. Frithjof Schuon oli traditionaalisen koulukunnan piirissä poikkeus tässä suhteessa, esittäen eräänlaisen esoteerisen synkretismin mahdollisuuden. Jotkut ovat puolestaan antaneet esoterismille käsitteen ”uskontorajat ylittävä henkisyyden muoto”, joka on sellaisenaan ymmärrettävä tapa nähdä asia, mutta sekoittaa kuitenkin pakkaa monella tavalla. Oliko Guénon sitten liian ehdoton ja anakronistinen asian suhteen tähdentäessään myös eksoteerisen puolen tärkeyttä ja ortodoksisen perinteen seuraamista osana esoterismia? Asia jääköön lukijan pääteltäväksi, mutta ainakin sen voi Guénonin argumentista jokainen henkisen elämän vakavasti ottava hyväksyä, että se on hyvin vaativaa eikä mitään kevytmielistä leikkiä tai ”okkultismilla pelailua”.

Okkultismilla ei ole usein yhteyttä mihinkään elävään perinteeseen, vaan se on monesti pseudo-traditionaalinen sekametelisoppa, jossa otetaan vaikutteita milloin mistäkin perinteestä ja tästä muodostetaan eklektinen ja synkretistinen keitos; saatetaan myös omaksua erilaisia termejä ja symboliikkaa sieltä täältä. Okkultismia harjoittavat nykypäivänä usein monenlaiset, usein henkiseltä laadultaan ja tasoltaan hyvin kyseenalaiset henkilöt ja tahot, joille moraaliset arvot tai etiikka eivät ole välttämättä kovinkaan vakavasti otettuja asioita. Kuitenkin vakavasti otettuna henkinen elämä on varsin kokonaisvaltaista eikä pidä välttämättä sisällään lainkaan vaikkapa magian harjoittamista tai mitään nk. salaisia tieteitä.

Mitä sitten on esoterismi, jos se kerran ei ole sama asia kuin okkultismi? Tässä on tähdennettävä, että kyse on kulloinkin kyseessä olevan elävän perinteen sisäinen puoli, siinä missä eksoteria on kyseisen perinteen ulkoinen ja julkinen puoli. Sanoisinkin, että ei ole olemassa mitään ”yleisesoteriaa” vaan on esimerkiksi kristillistä esoteriaa,² hindulaista esoteriaa, buddhalaista esoteriaa tai vaikkapa muinais-eurooppalaista pakanallista esoteriaa, olkoonkin että viimeisin näistä on rikkoutunut ja hajaantunut, ja sen niin ulkoiset kuin sisäisetkin piirteet ovat historian saatossa integroituneet osaksi kristinuskoa. Ylimaailmallisella tasolla näiden eri esoterian haarojen opetukset ja tavoitteet ovat usein yhtenevät, koska ne ovat lähtöisin samasta primordiaalisesta traditiosta ja ovat siitä haarautuneet maailmanhistorian myötä, mutta olennainen ero tulee siinä, että ulkoisella, eksoteerisella tasolla perinteiden muodot eroavat joskus huomattavastikin ja ulkoisella tasolla näiden perinteiden eriävyys on paikan ja aikakauden määrittelemää.

Käyttää ihminen itsestään sitten termiä okkultismi tai esoterismi niin olisi merkityksellistä ymmärtää, että esoteerinen elämä vaatii ihmiseltä enemmän – ei vähemmän – kuin esimerkiksi tapauskovaiselta tai eksoteristilta. Itselläni on ollut vuosien varrella kyseenalainen kunnia tutustua moniin ihmisiin, jotka pitävät itseään jotenkin arvokkaampina tai kehittyneimpinä kuin ns. taviksia, koska ovat sattuneet lukemaan jokusen teoksen okkultistista kirjallisuutta ja harjoittavat jonkinlaista mystiikkaa tai ritualismia, puhumattakaan henkilöistä joille okkultistin mitta on se, kuinka laaja kokoelma okkultistista kirjallisuutta tällä on hyllyssään.

Esimerkkinä, mikäli tämä esoterismin ja okkultismin eroavaisuus otetaan vakavasti, ei kristitty esoteristi varmastikaan osana henkistä harjoitustaan harjoita joogaa tai buddhalainen esoteristi kabbalaa – ei sen vuoksi, että missään näissä asioissa olisi jotain vikaa, vaan koska esoteristi on sitoutunut omalla kohdallaan johonkin erityiseen perinteeseen ja täten myös sen eksoteriaan, voi näiden keskinäinen sotkeminen johtaa helposti sekaannukseen sen suhteen mihin pyritään ja kuinka psyykkis-henkiset prosessit etenevät. Asioiden tutkiminen on tietenkin eri asia, mutta esimerkiksi kristitylle joogan filosofian tai maailmankuvan omaksuminen merkitsee käytännössä kristillisen maailmankuvan ja perinteen hylkäämistä.

Länsimaiselle ihmiselle tyypillisesti termi jooga tuo usein mieleen fyysisen harjoituksen – jonkinlaisen jäsenten venyttelyn tai erityislaatuisten asentojen tekemisen. Tuskin kenellekään on haitaksi fyysiset harjoitukset itsessään, mutta mikäli kyse on henkisestä puolesta, niin voi tällainen harjoitus aiheuttaa helposti sekaannusta ihmisen henkisessä kehityksessä. Monet länsimaisen modenrin joogan muodot ovat yksinkertaisesti erilaatuisia venyttelyjä tai hengitysharjoituksia, tai näiden yhdistelmää. Nykyaikana nämä erilaiset joogan muodot ovat rantautuneet läntiseen maailmaan ja moni harjoittaa jotain joogan muotoa osana henkistä tai maallista elämäänsä. Monillakaan näistä ”joogista” ei ole mitään tekemistä perinteisten joogan muotojen kanssa, vaan kyse on puhtaasti länsimaisista kehitelmistä, joille on annettu vain trendikkäästi joogan nimitys; voimme puhua suorastaan tulvasta erilaisia ”joogia”. Tässä yhteydessä on mainittava, että jooga terminä tarkoittaa ”yhtymistä” tai ”iestä”; kyse on perinteisesti erilaisista harjoituksen muodoista, joista fyysinen harjoitus on vain yksi hyvin pieni osa eikä edes välttämätön.

1 René Guénon kirjoitti jossain yhteydessä osuvasti siitä, kuinka tärkeää termien oikea käyttö ja niiden etymologinen merkitys on esim. metafysiikan tutkimukselle. Nykypäivän okkultismissa montaa eri termiä käytetään käytännössä yhteismitallisina tai samaa asiaa tarkoittavana, vaikka asia ei todellakaan ole näin.

2 Kristinusko eroaa maailman muista henkisistä perinteistä siinä, että sillä ei ole virallisesti esoterismia. Jotkut ovat nähneet tämän puutteena siinä missä taas toiset hengelliset kirjoittajat ovat esittäneet, että Kristuksen jälkeen kaikki on julkista; tähän saattaa viitata Golgatan tapahtumien tarina juutalaisen temppelin verhon repeämisestä ristiinnaulitsemisen hetkellä. Kristinuskoa onkin kutsuttu platonismiksi kansalle ja sen merkitys on olla eräänlaista eso-eksoterismia, jossa esoteerinen ulottuvuus on integroitu osaksi eksoterismia. Fundamentalistiset kristinuskon suuntaukset puolestaan esittävät, että mitään esoterismia ei olekaan tai jos on niin kyse on harhaopista, niin ettei kristinuskossa ole ”mitään salaista”. Tällöin viitataan usein Jeesuksen sanoihin ”en ole sanonut mitään salassa”.