Kolme Mestaria: Osa I – Kosminen Kristus

Esipuhe

Tässä artikkelisarjassa paneudun hieman siihen, kuinka näen näiden kolmen mestarihahmon toiminnan henkisessä maailmassa ja minkälaisia voimia ne inspiroivat ulkoisessa ja sisäisessä todellisuudessa liikkeelle. Tässä tekstisarjan ensimmäisessä osassa keskityn Kristukseen, kenen roolia henkisessä elämässä puin mahdollisimman tiivistetysti ja lyhyesti.

Nähdäksemme kahden muun Mestari-hahmon l. Väinämöisen ja Odinin, erityisesti muinaisen indo-eurooppalaisen perinteen sekä suomalais-ugrilaisen perinteen yhteiset veri- ja kielilinjat kulkevat kauas kaukasialaisten historiaan. Kristus on puolestaan tuo Uusi Adam, joka yhdistää muinaisen seemiläisen ja arjalaisen kehityshistorian eriytymisen pre-adamisista ihmispopulaatioista takaisin yhtenäiseksi, universaaliksi impulssiksi. Ja etteikö Väinämöisessä ja Odinissakin olisi myös Kristusta (Atma-Buddhi), vaikkakin enemmän piilossa ja taustalla.

Kristus -prinsiipin kehittyminen Saatanan johtamassa Salakoulussa

”Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön: eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa.”

• Kirje Heprealaisille

On kerrottu, että eräs eurooppalainen druidi oli todennut Golgatan tapahtumien hetkellä, että ”he tappoivat Auringon!”; egyptiläinen oli sanonut, että ”Typhon nieli Osiriksen!”; buddhalainen vihkimyskokelas oli joutunut Maran verkkoihin; Lemminkäisen äiti oli nähnyt verisen kamman ja todennut, että ”poikani on kuollut!”; Balder oli saanut kuolettavan iskun mistelinoksasta, Set pettänyt Osiriksen…ja niin edelleen.

2000 vuotta sitten tapahtunut kosmisen Kristuksen uusi laajentunut ja avautunut planetaarinen tietoisuuskenttä toi tähän muinaiseen historialliseen todellisuuteen ”ainosyntyisen Pojan” vaikutuksen maapallolle, kun muinainen arjalainen solaarinen myytti uhrattavasta Kuninkaasta sai kokonaan uuden muodon historiallisena tapahtumana myytin purkautuessa historiaan sillä tavoin, että eräänlainen esoteerinen kristo-pakanallinen myytti todentui ja muuttui mahdolliseksi.

Niinpä tuo muinainen myytti viattoman ideaali-ihmisen murhasta ja Aurinkokuninkaan uhraamisesta koko kosmoksen elämän vuoksi, hänen laskeutumisensa alamaailmaan ja tämänjälkeinen ylösnousemus tapahtui Sanan tullessa Lihaksi ja tämän eläessä meidän keskellämme. Tämä uusi, Kristo-sentrinen polku oli eräänlainen Saatanan maakeskisen impulssin muuntuminen Aurinkokeskeiseksi elämäksi, jossa kuoleman sijaan hallitsee elämä ja ihmiselle tarjotaan mahdollisuutta todentaa Vapahtaja sielussaan tietoisessa päiväminässään, kun aiemmin tämä oli tapahtunut mm. astraalisessa maailmassa ja psyykkisessä todellisuudessa.

Tästä syntyi uusi aikakausi, joka on muinaisen todellisuuden hiljattainen todentuminen tulevaisuudessa uudessa muodossa; sillä Kristus oli elämänsä tapahtumiltaan korkein vihitty, jonka elämä oli itsessään kosminen draama; hänen sielunsa oli aikaisemmissa koetuksissaan voittanut kaikki muut virheet ja synnit – hän oli vapautunut Sattuman Laista – ja niin hänen elämänsä olikin enemmän Avataran elämää eikä enää täysin inhmillisen olennon arkista koettelemusta. Kun Kristus lunasti materian eli inkarnoi Logoksen lihassa ja inhimillisessä kärsimysnäytelmässä, muuttui planetaarinen ja inhimillinen involuutio alimmalta kaarelta hiljalleen ylöspäiselle evolutionääriselle kaarelle, jolle olemme tällä hetkellä vuosisatojen ja -tuhansien skaalassa siirtymässä. Se mitä Jeesus teki oli, että hän avasi uuden polun ihmisen mahdollisesti kulkea.

Tämä Kosmisen Kristuksen vaikutus on hiljalleen vahvistumassa maapallolla, kun planeettamme on siirtymässä Dwapara-Yugan aikakaudelle, ja tämän vuoksi tämä Yleismaailmallinen Mestari, kenen ruumis on itse maapallo ja sen aura, kutsuu luokseen jokaista sielua yhä voimakkaammassa määrin; ja sehän tarkoittaa suuria koettelemuksia monelle yhdessä kosmisen autuuden mahdollisten kokemusten kanssa; se on todellinen ristiinnaulitseminen, joka uudella aikakaudella tarkoittaa uhrautumista itse elämässä muiden puolesta väkivaltaisen mestauksen sijaan – ei lainkaan vähäisempi Työ. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Kristus-elämää itsessään kehittävä ihminen pyrkii muuntamaan maailmallisen järkeilyn puhtaaksi järkielämäksi, joka on sopusoinnussa tunne-minän elämän kanssa, ja tällä tavoin löytämään oman todellisen Tahtonsa, joka on puolestaan sopusoinnussa kosmoksen kehittävien voimien ja Isän / Itsen kanssa. Kristus-impulssin johdattama ihminen kasvattaa itsessään viisautta, rakkautta ja myötätuntoa, jotka ovat viime kädessä yksi ja sama asia. Kristus-elämän kehittäminen ja tietoisuuden muuntaminen puhtaaksi järjeksi tapahtuu juuri sillä tavoin, mitä Dostojevskin kellariloukon katkera asukki kritisoi; eli se on komoksen järkivoimien kanssa tapahtuvaa 2 + 2 = 4 -elämän kehittämistä, joka pyrkii parantamaan itsensä ja samalla kasvattamaan sekä ajattelemaan ihmiskunnan yhteistä hyvää.¹ Tässä järkiminän ja tunneminän keskinäisen harmonian saavuttamisessa häntä inspiroi sisässään tieto siitä, että kaikki on ikuista eikä kuolemaa todella ole, sillä maailmankaikkeutta ohjaavat viime kädessä vääjäämättömästi kosmosta eteenpäin liikuttavat lait ja Lakien Laki – Rakkaus, Ymmärrys ja Voima – jokaisen olennon todellinen dharma ja päämäärä. Samaan aikaan Kristus inspiroi kaikkia maailman kansoja keskinäiseen harmoniseen yhteistyöhön planeetta Telluksella.

Kristus-elämän kasvamisella ihmisessä on elämässä neljä eri vaihetta, kuten ihmisen elämässä muutoinkin: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Jokaisessa eri elämänvaiheessa ja ikäkaudessa tämä vaikutus syvenee ja muuntuu erilaisiin muotoihin, joissa ihminen potentiaalisesti tietoisesti työskentelee itsensä ja luonteensa vahvistamisen ja heikkouksiensa voittamisen kanssa. Kristuksen vaikutus pyrkii johdattamaan ihmistä parannuksen polulle, mikä tarkoittaa alkuperäisen Aadamisen tietoisuuden heräämistä Uuden Ihmisen ideaalina, joka suuntaa kohti tulevaisuutta.

Lapsuusvaihe on viattomuuden, onnen ja auutuden aikaa, jolloin ihminen voi saada voimakkaita taivaskokemuksia ja tuntea Kosmisen Kristuksen rakkauden sydämessään – toisaalta se voi tuntua sydänkeskuksen laajenemisen aiheuttamana kovana rintakipuna; sitten seuraa kehittävä nuoruusikä, jolloin ihminen hiljalleen opettelee yrityksen ja erehdyksen kautta kohti ymmärrystä; tämän jälkeen ihmisen elämässä alkaa aikakausi, jolloin hänestä tulee tietoinen ja toimiva voima yhteistyössä Kosmoksen henkistä evoluutiota eteenpäin kehittävien voimien kanssa; viimein ihminen tulee vanhukseksi, jonka aikana Kristus-impulssi suuntaa häntä kohti ikuisen elämän todentamisen muodonmuutoksia ennen fyysistä kuolemaa, jonka seurauksena Mestari johdattaa hänet viimein luoksensa ja antaa hänelle seuraavan elämän Tehtävän.

Samalla tämä työ syventää elämän syvyyssuuntaa sillä tavoin, että ihminen kokee erilaisia tietoisuuden muuntumisia ja laajentumisia kohti Kosmoksen ihmiskuntaa edistyneempiä maailmoja, joiden korkean johdatuksen ja inspiraation hän tuntee vuosi vuodelta selkeämmin ja kirkkaammin, ja osaa myöskin välittää tätä maailmaan kehittävästi, vaikka ei olisi elämässään koskaan kosketuksissa yhdenkään elävän olennon kanssa. Sanan Mahti kasvattaa hänestä tietoisen toimijan ja työntekijän Elämän suuressa näytelmässä, ja viimein hän muuntuu pitkän työn jälkeen Mestarinsa kaltaisuuteen – täydelliseksi kuten Isä, ja saa tehdä päätöksen joko poistua kosmoksesta tai jäädä johonkin Aurinkokuntamme planetaariseen kouluun työskentelmään kosmisten älyvoimien ja hierarkioiden kanssa koko maailmaa nostaen ja johdattaen ”kohti Tilaa ajan sijaan” – toimintaa ja Polemosta – Vapaan Tahdon syntyprosessia, jossa ihminen tulee ihmistä suuremmaksi ja liittyy lopullisesti osaksi kosmoksen ja Jumaluuden aikakautista kehityssuunnitelmaa ylöspäin johtavalla henkisellä tiellä. Isä, Poika ja Pyhä Henki – Tahto Rakkauden alla Ymmärryksen kautta löydettynä.

1 Dostojevskin teoksen päähahmo asuu nk. Kellariloukossa, ja teoksen tässä kohdassa hän esittää kuten muuallakin voimakkaita argumentteja determinismiä kohtaan. Hän väittää, että ihmiskunnan historia voidaan selittää ”vedenpaisumuksesta Shleschwigg-Holsteiniin saakka” sillä, että ihminen haluaa olla jotain muuta kuin kosmisten ja matemaattisten lakien mukaisesti toimiva puhdas järkiolento, jonka oma tahto on harmoniassa kosmoksen kehittävien ja harmonisten lakien kanssa. Katkeroitunut kellariloukon asukki väittää, että ihminen ei voi sietää ajatusta, että 2+2=4, ja käyttäytyy vaikka kaoottisesti ja tuhoisasti niin itsensä kuin muidenkin kannalta mieluummin kuin toimii järkiolentona, jolla ei ole omaa – todellisuudessa puhtaan egoistista, tempoilevaa ja impulsiivista näennäis -tahtoa. Ihmisen on asukin mukaan joka hetki pyrittävä jollain tapaa todistamaan itselleen, että hän on sittenkin ihminen ja hän voi toimia tahtonsa mukaan, vaikka sitten haitallisesti; sekin on jääräpäisen ihmisen mielestä parempaa kuin olla pianonkieli, jota joku painelee matemaattisen tarkkaan suunniteltuja ja lainmukaisia, harmonisia säveliä painaen.