Henkisestä Veljeydestä

Ihmiskunnan yleisestä veljeydestä on puhuttu verraten paljon mm. teosofian parissa, mutta siitä mitä se käytännössä tarkoittaa jää usein epäselväksi ja ympäripyöreäksi pallotteluksi; muistakaamme esim. kuinka teosofit maailmanlaajuisesti kiistelivät viime maailmansotien aikaan siitä, ovatko heidän Mestarinsa viisauden vain rakkauden puolella, mikä on jo sinänsä absurdia.

Monelle henkilölle, kun hän kuulee ajatuksen veljeydestä tulee ehkä mieleen jonkinlainen veltto kommunistinen hippeily, missä kaikki maailman ihmiset syleilevät toisiaan erotuksetta ja humisevat käsi kädessä ihmisyyden mantraa; ei mitään visiossa sinänsä, mutta rajansa kaikella; tai sitten ajatellaan, että kyse on jonkinlaisesta utopistisesta maailmankyläfilosofiasta, jossa kaikki kulttuurit ja kansat ovat sulautuneet yhdeksi massaksi vailla minkäänlaisia eroja. Kuitenkin myös teosofian parista löydämme löydämme toisilla sanoilla kuvatun ajatuksen asiasta, ja se on sanoitettu termein ‘ihmiskunnan yhteinen henkinen alkuperä ja vastuunyhteys’. Tämä kuvaus asettaa veljeyden käsitteen kokonaan uuteen valoon. Traditionalisti-filosofi Julius Evola kirjoittaa asiasta seuraavalla tavalla: ”On todellakin mahdollista nähdä ihmiskunnan ykseys todellisuutena henkisellä tasolla, siinä missä ykseys alhaalta käsin on regressiota” [kursivaatiot omiani]. Huomaamme tässä ehkä sen, että hänen ajatuksensa yhtäpitävyys on hyvin lähellä teosofisen periaatteen kanssa. Ihmiskunta, sen kansat ja kulttuurit ovat sidoksissa toisiinsa lähtemättömin karmallisin sitein ja siten pyrkimys erottaa itsensä separatistiseksi linnakkeeksi on tuomittu epäonnistumaan; ei edes sen vuoksi, että se olisi välttämättä mitenkään moraalisesti väärin vaan sen vuoksi, että se ei ole Luonnon – tai Jumaluuden, jos haluamme näin sanoa – Tahto.

Kuinka meidän uuden ajan henkisten pyrkijöiden, jotka arvostamme kansaamme ja kulttuuriamme suuresti, tulisi nähdä tämä kysymys? Kyse on uskoakseni tasapainon löytämisestä niiden aatteiden välille, jotka toisaalla pyrkivät joko erottautumaan täysin kansainvälisestä maailmasta – mikä on ymmärrettävä vastareaktio nykyiselle kaaokselle, mutta uskoakseni kuitenkin mahdottomuus – ja toisaalta niille voimille, jotka ajavat maailmassa avoimien rajojen politiikkaa, globalismia, maailmankansalaisuutta sekä kaikkien kulttuurien ja kansojen sekoittumista toisiinsa. Ajatus ‘yhdestä maailmasta’ on tulevan aikakauden tosiasia, siinä missä nykyinen maailma pyrkii luomaan tämän yhden maailman hegemonian materialististen arvojen, käsitteiden ja ajatusten varaan, mitkä eivät voi kestää. Baabelin Torni on tuomittu kaatumaan.

Niinpä en esitä ajatusta sen paremmin nurkka-patrioottisesta sulkeutumisesta ja vetäytymisestä omaan poteroomme, mutta en myöskään ajatusta täysin rajattomasta maailmasta, jossa kansat ja kulttuurit pyritään sotkemaan keskenään jonkinlaiseksi globaaliksi utopiaksi; kaikki utopiat ovat lopulta dystopioita. Yksikin viattoman veren vuodatus ”suuren unelman” nimissä on sietämätöntä ja liikaa, ja täysin helvetillistä; siltikin meille vakuutetaan, että juuri tuon ”unelman” nimissä meidän tulisi hyväksyä kaikenlaiset vastenmieliset lieveilmiöt. Uskoakseni uuden aikakauden maailma on luonteeltaan ”globaali”, mutta joka myöskin arvostaa ja kannustaa jokaista kansaa ja kulttuuria kehittämään omaleimaista ja yksilöllistä luonnettaan aidosti vapaana maana, joka tekee yhteistyötä veljeyden hengessä maailman muiden kansojen kanssa. Ei meillä ole mahdollisuuksia palata kuviteltuun puhtauden aikaan, joka on jo ylipäätään hyvin kaukana menneisyydessä, jolloin seitsemän alkurodun oli aika erota toisistaan erillisyyden saavuttamiseksi, ja se oli lisäksi myös luonnollinen kehityskulku muinaisessa historiassa, jossa kansat vaelsivat omille henkisille asuinsijoilleen erinäisten arkkiekenlten ohjauksessa.

* * * * *

Mitä sitten on henkinen veljeys yksilöiden tasolla? Pekka Ervast kirjoittaa asiasta seuraavalla tavalla: ”Vasta sitten kun olemme kaikki todella yksilöitä, on henkinen veljeys ylipäätään mahdollista”. Kuinka erilainen tämä ajatus onkaan siihen nykyiseen kuorossa huutamiseen, missä ihmiset joukkoutuvat ja heimoutuvat omiksi lokeroikseen ja näkevät toisessa osapuolessa pelkästään pahaa ja oman näkökulmansa ehdottomana totuutena, joka voidaan ja tuleekin pakottaa muille. Tällainen henkisen veljeyden käsite on hyvin siihen yksimielisen sulautumisen käsitteeseen, miten asia on yleensä ottaen ymmärretty jonkinlaisena täydellisenä yksimielisyytenä. Jokaisella ihmisellä on omat vakaumuksensa, maailmankuvansa ja näkemyksensä asioista eikä henkisen veljeyden käsite pidä sisällään nähdäkseni minkäänlaista täydellisen samanmielisyyden kerhon ajatusta; se voi tarkoittaa kiivastakin ja jopa radikaalia erimielisyyttä asioista, mutta sillä tavalla, että kukin kykenee näkemään toisen osapuolen ajatuksissa ja näkemyksissä osan totuudesta ja kunnioittamaan toisen ihmisen vakaumuksia niin kauan, ellei niihin sisälly vakavaa eettistä vinoumaa ja etenkään väkivallan hyväksymistä tai ajatusta pakottamisesta omiin näkökantoihin.

Henkisen veljeyden käsite on täysin vieras kaikenlaiselle sektarianismille ja kulttiajattelulle. Tuleva aikakausi on oleva yksilöllisyyden aikakausi, joka eroaa nykyisestä pinnallisen minä-minä-minä-individualismin käsitteestä kuin yö päivästä, joista viimeksi mainittu kuvastaa vain oman aikakautemme narsistista epidemiaa, koska Jumalan Kuoleman jälkeen lännessä alkoi nihilistinen maailmanaikojen loppu, jolloin Keskus katoaa, kaikki on kaaosta – koko aukiräjähtänyt maailma. Veljeyden käsite ei myöskään sisällä lähtökohtaisesti ajatusta ihmisten perustavanlaatuisesta tasa-arvosta; eivät kaikki näkemykset, asiat, ja tavat ole tasa-arvoisia tässä mielessä. On älykkäämpiä, viisaampia, eettisempiä ja rakkaudellisempia näkökantoja, ja siten veljeys voi pitää sisällään myöskin eräänlaisen henkisen aristokratian ajatuksen; tällainen parhaiden johtajuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ylemmät ja paremmat hallitsisivat alempiaan väkivallalla ja voimalla, pakottamisella, sillä henkisessä elämässä kaikki on vapaata; ihminen tulee ainoastaan saattaa ymmärtämään, mitä todellinen Vapaus tarkoittaa. Edesmennyt 1900 -luvun taitteen aikoihin elänyt runoilija Aarni Kouta kirjoittaa teoksensa Lusiferin Kannel esipuheessa seuraavasti (esoteerisesta) kristinuskosta: ”Kristinusko, kuten muutkin henkiset järjestelmät, kannattaa luonnollisesti veljeyden ajatusta, mutta ei niin, että sen perustaja olisi pitänyt kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina…niinpä kristinuskokin on luonteeltaan aristokraattista eikä suinkaan demokraattista; mutta vihityt, korkeat adeptit, eivät koskaan johda alempiaan voimalla ja väkivallalla kuten materialistiselle aristokratialle on ollut ominaista”.

Ehdotan siis, että niin yksilöinä kuin yhteisönäkin pyrkisimme löytämään tasapainon ääripäiden väliltä tässäkin asiassa, ja niin yksilöinä kuin kansoinakin kunnioittamaan toistemme omaleimaisuutta sekä oppimaan toisiltamme; yrittäkäämme nähdä edes jotain hyvää kaikissa mahdollisissa aatteissa ja ideologioissa, mutta älkäämme vajotko noiden ideologioiden pauloihin mikäli ne pyrkivät luomaan tarpeetonta kahtiajaottelua ja erottamaan ihmiset toisistaan vihalla ja väkivallalla. ”Kuka ei kanssani kokoa, se hajottaa”.