Syntiinlankeemuusmyytti ja -allegoria on yleismaailmallinen eikä rajoitu muinaiseen heprealaiseen perinteeseen; on oletettavaa, että Genesiksestä löytyvä myytti on pitkälti lainatavaraa heprealaista perinnettä edeltävistä vanhemmista henkisistä perinteistä eikä kristinuskolla tai juutalaisuudella ole minkäänlaista yksinoikeutta tähänkään myyttiin. Länsimaiselle kulttuurille tämä tarina on kuitenkin periytynyt pitkälti Raamatusta, ja se on todennäköisesti tässä muodossaan tuttu useimmille ihmisille. Tässä lyhyessä kirjoituksessani pyrin pureutumaan myytin henkeen kuolleen kirjaimen sijaan.
Aluksi asiaa on pohjustettava yleismaailmallisen esoteerisen perinteen esityksillä nk. kierroksista ja sykleistä, joita kutsutaan myös manvantaroiksi, ja johon liittyy myös teosofian esittämä teoria nk. juuriroduista. Esoteerinen opetus yleisesti ottaen esittää, että maaplaneetta ei ole ollut ilmapiiriltään ja tiheydeltään aina samanlainen, eikä alkuperäinen ihmiskunta tässä maan muinaisessa ilmapiirissä ollut alkeellinen eläin-ihminen vaan henkisempi ja eteerisempi olento, joka oli suorassa kosketuksessa yliaistilliseen todellisuuteen. On esitetty mm. teosofian ja muiden henkisten perinteiden parissa, että nykyistä kiinteää maa-planeetan aikakautta – nk. maa-manvantaraa – edelsivät tiheysasteeltaan hienojakoisemmat tilat, jossa alkuperäisestä täydellisyyden ja harmonian tilasta alkoivat involuution kierrokset, mikä tarkoittaa kansanomaisesti asian ilmaisten hengen asteittaista tihentymistä kohti aineellistumista. Platon esitti omassa allegoriassaan teorian ”alkuperäisestä pallomaisesta ihmiskunnasta”, joka oli hermafrodiittinen, eikä vielä jakautunut sukupuoliin; Platon oli saanut ilmeisesti käsityksensä muinaisista mysteereistä, joihin hän oli vihitty. Tässä voimme nähdä viittauksen Genesiksen tarinaan, jossa Elohim / Jumala erottaa tietyssä vaiheessa kehityskaarta miehen ja naisen toisistaan. Tämä alkuperäisen ihmisen ”pallomaisuus” ei ole konkreettista vaan symbolista esitystä, jossa ympyrän muoto viittaa henkeen ja täydellisyyteen, siinä missä neliö on aineen ja rajoituksen symboli. Tähän oppiin kierroksista, aikakausista ja involuutiosta liittyy myös lankeemusmyytti, jota nyt aion käsitellä lyhyesti esoteerisen opetuksen valossa.
Syntiinlankeemusmyytti kertoo ensisijaisesti ontologisesta lankeemuksesta, vaikka se onkin eksoteeristen perinteiden parissa käsitetty kirjaimellisesti ja ennen kaikkea moraalisesti; niin, että jokainen ihminen on tämän muinaisen lankeemuksen myötä perisynnin alainen ja siten moraalisesti turmeltunut jo syntyessään. Olkoonkin, että tässäkin opetuksessa on oma vissi totuutensa, niin tällainen opetus on omiaan aiheuttamaan lukuisia ongelmia ja komplekseja. Myös oikean käden tien perinteiden ajoittainen jyrkkä seksuaalikielteisyys liittyy tähän asiaan olennaisesti; onhan syntiinlankeemus eräältä puoleltaan myös ”synnytykseen lankeemusta”, kuten Genesiksen allegoria meille esittää.1 En itsekään esitä, että ihminen tulisi maailmaan tyhjänä tauluna ja puhtaana enkelinä – että ihminen olisi lähtökohtaisesti yksinomaan hyvä ennen kuin maailma tämän turmelee – vaan on selvästikin havaittavissa, että ihmisessä jo nuorella iällä, viimeistään minuuden herätessä, ilmenee taipumusta sekä hyvään että pahaan. Tämä on ihmiskunnan yhteistä kollektiivista painolastia sekä yksilöllisen sielunkehityksen ilmentymistä niin hyvässä kuin pahassakin.
Menen suoraan tästä asian ytimeen. Tämä henkisempi, eteerisempi ja täydellisempi ihmisolento oli alkuperäisessä yliaistillisessa tilassaan suorassa kontaktissa henkisen maailman ja jumalten kanssa. Hän ”käyskenteli paratiisissa vapaasti”, mikä kuvastaa alkuperäistä viattomuuden tilaa. Jumalan ankara kielto syödä hyvän- ja pahantiedon puusta on nähtävissä jumalallisen tietoisuuden varoituksena ja sellaisenaan se kuvastaa sitä todellisuutta, että syötyään tästä puusta käärmeen kehotuksesta2 ihminen kuoli henkisen maailman suoralle havaitsemiselle ja asettautui hiljalleen aineellisen maailman yhteyteen – ”käärmeen evolutionääriseen maailmaan” – jossa kuoleman valta hallitsee, leipänsä on ansaittava raskaalla työllä, ja synnytys on kivulias ja vaarallinen tapahtuma. Genesiksen nahkavaatteiden luominen ihmiselle kuvastaa asteittaista ihmisen olemuksen tihentymistä fyysiseen olomuotoon. Koko lankeemusmyytti on eksoteerisesti ilmaistu tuomion, kiellon ja rangaistuksen muodossa, ilmeisesti moraalisen sanoman perilleviemisen vuoksi, mutta esoteerisesti se ainoastaan kuvastaa neutraalisti aikakautisen kehityksen tapahtumia.
Mutta ei käärmekään valehdellut sanoessaan, ettei ihminen suinkaan kuole vaan hänen silmänsä avautuvat, ihminen tulee tietämään hyvän ja pahan, ja tulemaan jumalten kaltaiseksi. Käärmeen sanoissa totta on se, että ihmisen silmät avautuivat alkuperäisestä henkisen maailman viattomuudesta aineellisimmille tasolle, hän alkoi hiljalleen ymmärtämään kokemuksen myötä sekä hyvän ja pahan, ja ennen pitkää tämän aikakautisen kamppailun seurauksena ihmisestä tulee jumalten kaltainen tietäessään hyvän ja pahan, tämän valitessa tietoisesti näiden välillä. Lankeemus oli välttämätön ja väistämätön asia, joka liittyy ihmisen henkiseen kehitykseen aikakausien mittakaavassa.
Tässä on mielestäni esitetty yksinkertaisella tavalla tasapaino nk. oikean käden tien ja vasemman käden tien perinteille. Luciferistit, jotka väittävät tietävänsä esoteerisen totuuden lankeemusallegoriasta ja palvovat ”käärmeen lahjaa”, ovat usein jääneet kuitenkin vastakkainasettelun ja yhtä eksoteerisen tulkinnan varaan, ainoastaan antiteesin kautta, esittäessään, että Genesiksen Jumala – jonka he väärintulkitsevat juudalaisten Jahveksi, kun kyse on Elohimista – oli tyrannimainen demiurgi, joka halusi pitää ihmisen tietämättömyydessä ja pimeydessä, jotta voisi hallita tätä orjanaan.3 Oikean käden tien perinteet ovat puolestaan esittäneet, että käärme oli itse pahantahtoinen Saatana, joka luikerteli paratiisissa ja vietteli ihmisen pahuuden teille.4 Voimme nähdä, että allegorian kumpikin osapuoli on omalla tavallaan – omasta näkökulmastaan – oikeassa. Elohim ei ollut nähdäkseni pahantahtoinen tyranni, eikä halunnut pitää ihmistä pimeydessä ja tietämättömyydessä, eikä Käärme ollut ihmisen yksiselitteinen hyväntekijä, mutta ei myöskään mikään pahuuden periaate; käärmeen luonto ei ole hyvä eikä paha vaan ambivalentti, ja tähän perustuu koko ihmisen vapaus. Ihmisen on itse kyettävä valitsemaan hyvän ja pahan välillä, muuten olisimme pelkkiä tiedottomia jumalten käsikassaroita, eikä mahdollinen lankeemuksemme pahuuteen ole käärmeen syytä vaan omaamme, joka on useimmiten tietämättömyydestä ja kokemuksen puutteesta syntynyttä. Ongelma muodostuu uskoakseni tässä kysymyksessä siitä, että projisoimme omia inhimillisiä piirteitämme jumalallisiin ja kosmisiin periaatteisiin, jotka eivät kuitenkaan tarujen ja myyttien tavoin ole lopullisesti aktuaalisina kosmisina voimina ymmärrettävissä muuten kuin aikakautisen kehityksen kautta kosmoksen planetaarisessa koulussa Logoksen alaisuudessa.
Otan lopuksi inhimillisen esimerkin, joka voi tuoda tämän allegorian opetuksen arkisemmalle ja ymmärrettävämmälle tasolle, ja johon sisältyy myös moraalinen opetus. Jos olen hyväntahtoinen vanhempi, joka haluaa lapsensa välttävän maailman pahuutta ja pysyvän lapsenomaisessa tietämättömyydessä ja viattomuudessa, toimin kuten allegorian Elohim; voin varoittaa lastani tietyistä asioista; ”näihin ja näihin asioihin sinun tulee olla koskematta ettet lankeaisi pahuuden teille”. Jos sanon: ”sinun tulee mennä maailmaan, kokea asioita ja tehdä omat virheesi, että ymmärtäisit eron hyvän ja pahan välillä”, niin toimin kuten Käärme. Voimme nähdä, että kumpikin näkökulma on yhtä oikea moraaliselta kannalta, mutta sen paremmin Elohimin kuin Käärmeenkään opetus sellaisenaan ei ole hyvä tai toimiva. On harjoitettava tasapainoa ja viisautta asioiden suhteen; ihmisen on kasvettava aikuiseksi ja todelliseksi ihmiseksi kokemuksen myötä, mutta ei läheskään kaikki kokemukset ole tavoiteltavia, kuten ymmärrys meille kertoo. Onko mikään inhimillinen meille vierasta vai pidättäydymmekö kuitenkin maailman esittämistä kiusauksista?
1 ’Sin’ on etymologialtaan yhteydessä muinaiseen Kuun jumalattareen; niinpä ’synti’ ei-moraalisesta näkökulmasta katsottuna kuvastaa tätä ”kuunalaista”, kuoleman alaista maailmaa. Tähän perustuu myös laajalti stoalaisuudesta kristinuskoon periytynyt ajatus kahdeksasta kuolemansynnistä, jotka eivät ole ensisijaisesti moraalisia erehdyksiä vaan henkisiä tosiasioita, jotka sitovat ihmisen kuolemanalaiseen maailmaan. Alunperin syntejä oli seitsemän sijaan kahdeksan, joista kahdeksas on epätoivo.
2 ”Käärmeen kehotus”: involutiivisen periaatteen ihmiselle antama impulssi.
3 Saturnus – Kronos, El – on käytännössä kaikissa maailman henkisissä perinteissä ilmaistu olevan kaukaisen Kulta-Ajan jumala. Menneisyyden Kulta-Aika on sama asia kuin Edenin paratiisi. Näin ollen tämän voidaan nähdä olevan Saatanan varoitus korkeammassa olemuksessa Ajan haltijana alkuperäiselle Adamille ja Eevalle (Askr & Embla), että he todellakin kuolevat suoralle jumalallisen todellisuuden havaitsemiselle ja viattomuuden aika päättyy pitkiksi aikakausiksi.
4 Ajatteleva yksilö ei voi olla havaitsematta ristiriitaa kaikkitietävän Luoja-Jumalan ja sen välillä, kuka käärmeen oli paratiisiin luonut tai päästänyt ylipäätään.
Sanan Mahti 
Jätä kommentti