Contemplatio Mortis

”Mikäli et mietiskele kuolemaa aamulla herätessäsi, keskipäivällä, illansuussa ja nukkumaan käydessäsi, valuu koko elämäsi hukkaan.”

• buddhalainen sananlasku

Ihminen eroaa muista planeettamme lajeista mm. järkensä puolesta sekä oman kuolevaisuutensa ja rajallisuutensa ymmärtämisen suhteen. Kuolema onkin monella tapaa filosofian ja jopa hengellisyyden äiti, ja se on askarruttanut monia eri ihmisiä läpi vuosisatojen ja -tuhansien. Monen modernin ihmisen tapa nähdä uskontojen synnyn kumpuavan kuolemanpelosta on hyvin yksiulotteinen eikä pureudu asian ytimeen.

Vaikka lähestymistavat kuolemaan ja sen merkitykseen vaihtelevat yksityiskohdissaan, se on yleisesti ottaen yksi niistä harvoista teemoista, jotka yhdistävät antiikin filosofian, kristillisen mystiikan, alkemian, eksistentialismin ja modernin psykologian. Tämän asian suhteen monien eri perinteiden tavat suhtautua kuolemaan voivat rikastuttaa yksilöllistä kuoleman mietiskelyä ja auttaa näkemään siinä monia erilaisia merkityksiä.

Käyn tässä artikkelissa lyhyesti läpi maailman eri perinteiden lähestymistapoja ja suhtautumista kuolemaan ja sen mietiskelyyn. Käsittelen muutamia eri henkisiä perinteitä sekä lisäksi mainitsen lyhyesti modernin eksistentialismin. Erityisen painoarvon annan suomalais-ugrilaiselle perinteelle ja sen tavalle suhtautua kuolemaan. Lopuksi käsittelen lyhyesti myös black metal -musiikkia ja kultttuuria eräänä contemplatio mortiksen muotona.

Antiikin filosofia: kuoleman mietiskely vapauttavana harjoituksena

Stoalaisille contemplatio mortis merkitsi mielen kurinalaisuutta. Heidän ajatuksensa oli, että kuolema on luonnollinen osa kosmoksen järjestystä, sen hyväksyminen vapauttaa turhasta pelosta ja kuolevaisuuden muistaminen auttaa elämään oikein tässä hetkessä; kuolema ei ole synkän ja epämääräisen kauhun aihe vaan antaa nykyhetkelle ja elämälle merkityksen ja oikeat mittasuhteet. Marcus Aurelius kirjoitti, että kuoleman mietiskely “puhdistaa sielun” ja palauttaa ihmisen oikeisiin mittasuhteisiin. Platonille filosofia oli “kuoleman harjoittelua”: platonilaisen perinteen kuoleman mietiskelyssä sielu irrottautuu aistien harhoista ja suuntautuu kohti ikuista, muuttumatonta todellisuutta – ideamaailmaa.

Kristillinen perinne: memento mori

Kristillisessä perinteessä contemplatio mortis liittyy oman kuolevaisuuden muistamiseen (memento mori), kaiken maallisen katoavaisuuteen (vanitas) ja sen nähdään valmistavan sielua kohti tuonpuoleista. Luostareissa kuoleman mietiskely oli päivittäinen harjoitus, jonka tarkoitus oli irrottaa munkki maallisista kiintymyksistä, ohjata kohti nöyryyttä sekä muistuttaa elämän rajallisuudesta ja armon tarpeesta. Ikonografiassa, symboliikassa ja taiteessa tämä näkyy pääkalloina, tiimalaseina, kuihtuneina kukkina ja muina vastaavina symboleina, jotka muistuttavat kuolemasta.

Keskiajan ja Renessanssin esoteria: kuolema alkemiallisena muodonmuutoksena

Esoteerisissa ja hermetistisissä traditioissa contemplatio mortis ei ole ainoastaan kuoleman ja katoavaisuuden mietiskelyä, vaan eräänlainen sisäisen kuoleman rituaali, missä ego kuolee ja vanha identiteetti hajoaa ja jonka seurauksena syntyy uusi, puhdistunut olemus. Alkemian nigredo – musta vaihe – on eräänlainen henkinen pimeys, jossa vanha minuus mätänee jotta uusi, valoisampi ja parempi yksilöllisyys voi syntyä. Se näkyy mm. nahkansa luovan käärmeen symboliikassa.

Buddhalaisuus: kaiken ohimenevyys ja takertumattomuus

Kuten alun lainauksestakin käy ilmi, buddhalaisuudessa ja etenkin luostariperinteessä kuolemaan suhtaudutaan hyvin suurella kunnioituksella ja se on olennainen osa päivittäistä mietiskelyä. Buddhalaisuuden kaksi perustavanlaatuista tekijää ovat ajatukset siitä, että mikään ei ole pysyvää (impermanence) sekä tästä seuraava takertumattomuuden idea, toisin sanoen nämä buddhalaisuuden ideat ovat hyvin lähellä kristillisen perinteen ajatusta kaiken katoavaisuudesta ja kaiken maalliseen turhuudesta, jos kohta buddhalaisuudessa asiaan suhtaudutaan teologisesti eri tavalla kuin kristinuskossa.

Buddhalainen kuoleman mietiskely voi ottaa meditaatiossa hyvinkin konkreettisia muotoja: esimerkiksi ruumis voidaan ajatella inhottavana kasana luita, nahkaa ja eritteitä, ja mietiskelyssä munkki tai oppilas voi ajatella kaikenlaisia epämiellyttäviä ja inhottavia mielikuvia liittyen ruumiin kuolemaan: mätänemistä, kehon epämuodostumista, hyönteisten ja tuholaisten kihiseviä massoja kuollessa ruumiissa jne., ja tällä tavoin mietiskelijä pyrkii saavuttamaan takertumattomuuden lihalliseen olemukseensa.

Suomalais-ugrilainen Perinne

Muinaisessa suomalais-ugrilaisessa maailmankuvassa kuolema ei merkitse olemattomuutta, vaan siirtymistä toiseen tilaan, liittymistä kalman väkeen – kuolleiden voimaan ja jatkuvuutta suvun, paikan ja luonnon yhteydessä. Kalma ei ole pelkkä “kuolema”, vaan henkinen substanssi, joka voi tarttua, vaikuttaa, suojella tai sairastuttaa. Kuoleman mietiskely on siis kalman läsnäolon tunnistamista. Tämä on radikaalisti eri tapa nähdä asia kuin kristillisessä perinteessä: suomalais-ugrilainen ihminen ei muistanut kuolemaa moraalisen varoituksen vuoksi, vaan koska kuolleet olivat läsnä.

Shamaanille kuoleman mietiskely oli konkreettinen taito: hän harjoitteli sielun irtautumista, matkasi Tuonelaan (alinen), kohtasi siellä vainajat, henget ja esi-isät ja palasi takaisin tuoden tietoa, parannusta tai ennustuksia. Tämä on suomalais-ugrilaisen perinteen syvin muoto kuoleman mietiskelystä: kuoleman kokeminen ilman kuolemista, mikä ei merkinnyt pelkoa ja kauhua kuoleman edessä vaan perinteisen shamaanin taitoa liikkua näennäisesti maailmoja erottavan rajan yli eri olemassaolon tiloihin.

Yksi asia perinteisessä suomalais-ugrilaisessa ajattelussa kuolemaan liittyen on myös hyvin ainutlaatuinen: Kuolema on paikallinen – ei ainoastaan yksilön kohtalo, vaan jonkin tietyn paikan ominaisuus. Se on kalmisto, uhrilehto tai rajapuut, vedenalinen maailma tai kallio, johon vainajat ikään kuin “imeytyvät”. Perinteinen suomalainen kuoleman mietiskely on siis myös maiseman lukemista: missä kuolleet lepäävät, missä he liikkuvat, missä he ovat voimakkaimmillaan.

Suomalais-ugrilaisessa perinteessä kuolemalla on sekä valoisa että varjoisa puolensa.

Pimeä puoli	Valoisa puoli
tarttuva kalma	esi-isien suoja
sairaus, kuihtuminen	viisaus, jatkuvuus
rajan rikkomisen vaara	rajan vartiointi
Tuonelan houkutus	Tuonelan tieto

Tämä kahtiajakoisuus tekee kuoleman mietiskelystä suomalais-ugrilaisessa kontekstissa tasapainoilua: kuolemaa ei torjuta eikä romantisoida, vaan pidetään oikealla etäisyydellä.

Suomalais-ugrilaisen perinteen tapa lähestyä kaiken katoavaisuutta ja kuolemaa eroaa muutamien seikkojen suhteen muista traditioista:

1. Kuolema on suhde, ei idea: Ei abstrakti mietiskelyn kohde, vaan toiminnallinen ja rituaalinen.

2. Kuolema on osa luontoa: Kuolema ei ole vastakohta elämälle vaan olemassaolon jatkumo, joka kietoutuu yhteen elämän kanssa.

3. Kuolema on yhteisöllinen: Kuoleman mietiskely ei ole ainoastaan yksilön sisäinen harjoitus vaan myös suvun ja paikan yhteinen todellisuus. Se liittää ihmisen osaksi luontaista ympäristöään ja juurruttaa tämän paikallisuuteen sekä maanalaisiin virtauksiin kollektiivisessa psyykessä.

Moderni eksistentialismi: kuoleman ajattelu autenttisuuden lähteenä

Heideggerille kuoleman mietiskely on ”olemista-kohti-kuolemaa”, tietoisuutta omasta rajallisuudesta sekä lisäksi sen on autenttisen elämän ehto. Heideggerin mukaan, kun ihminen kohtaa kuoleman mahdollisuuden, hän vapautuu “das Manin” eli massaihmisyyden odotuksista ja voi elää autenttisesti ja vapaasti omasta olemuksestaan käsin; kuolema on siis eräänlainen sisästä käsin ohjautumisen katalyytti. Kuoleman mietiskely eksistentialismissa ei ole synkkää kuolemanpelkoa, vaan selkeyttävä, vapauttava, uudistava, identiteettiä muovaava ja symbolisesti rikas asia.

Moderni Kulttuuri: Black Metal -musiikki kuoleman mietiskelynä

Kulttuurisista (ja hengellisistä) ilmiöistä mainitsen lopuksi vielä modernin black metal -musiikin ja sen kulturaaliset ilmentymismuotonsa. Merkittävä osa black metalin kuvastoa, lyyrisiä aiheita ja asennoitumista elämään pyörii kuoleman kuvaston ympärillä, ja joskus se ilmenee jopa kuolemanpalvontana. Black metal on laaja ja moniulotteinen kulttuurillinen ilmiö, jossa on omat osa-alueensa, mutta kuoleman tematiikka ja sen ilmenevyys usein black metal -kontekstissa on sen ehkä yksi merkittävimmistä yhdistävistä tekijöistä, jossa ilmenee lukuisia erilaisia lähestymistapoja.

Kuuntelijalle jonkin tuotoksen, kappaleen tai kokonaisen levyn intensiivinen kuunteleminen ja lyriikoiden lukeminen voi olla yhtä aikaa yksi contemplatio mortiksen moderneista muodoista ja se voi saada kuunteleijassaan hyvinkin merkittäviä ja syvällisiä hengellisiä katharsis -kokemuksia aikaiseksi.